torstai 2. helmikuuta 2017

Pölyinen päivä ja jouluisia ajatuksia



Kyllähän tässä on jo ehtinyt tottua siihen, että ulkona käynnin jälkeen saa itsensä puhdistella ja vaatteet, varsinkaan valkoiset, eivät yleensä näytä ihan siltä, miltä toivoisi. Tänään kuitenkin pölyisyys sai kokonaan uudet mittasuhteet.

Päivä alkoi tavanomaisesti, raporttia ja pikku juttuja, kanylointeja etupäässä. Olen nyt ottanut tavakseni hyökätä haukkana paikalle, kun näen jonkun kasailevan tarvikkeita johonkin toimenpiteeseen, siten yleensä pääsen jotain tekemäänkin. 

Tosin päivälle sattui kaksi kovin haasteellista kanylointitapausta – ensimmäiseltä kaivettiin suoniyhteyttä ainakin neljän hengen voimin, liki tunnin ajan ja alun toistakymmentä neulanpiston verran, tuloksetta. Tässä kohtaa päädyttiin siihen, että lähdetään tekemään juttu ultraääniavusteisesti. Valitettavasti hoitaja lähti viemään potilasta sillä välin, kun olin käsien pesulla, joten en päässyt toimitusta näkemään, mutta jonkin ajan kuluttua hän palasi osastolle kanyylin kanssa. 

Toisen haasteellisen kanyloinnin lopputulema jäi minulle epäselväksi, työpäiväni päättyi ennen kuin kanyyli oli paikallaan. Olisin toki kernaasti katsonut tilanteen loppuun saakka, mutta viimeisimmän kolme varttia olin vain odotellut osaston kokeneinta hoitajaa paikalle, eikä hänen saapumisestaan ollut vieläkään mitään tietoa, vaikka kysyessäni hän sanoikin tulevansa hetken kuluttua. Afrikkalainen aikakäsitys ja hetken merkitys… 

Lääkärinkierron aikana sitten potilashuoneessa alkoi tuntua kummaa hajua ja ilmakin vaikutti jotenkin oudolle. Ajattelin, että tuuli toi ikkunasta hiekkapölyä, mutta kyllä se pölyn lähde löytyi lähempää: osastolla tehdään jotain remonttia ja betoniseinää leikattiin, porattiin tai hiottiin (en nähnyt mitä niistä) niin, että koko osasto oli harmaana pölystä. Ilma oli niin sakeanaan, että pahimmillaan käytävän päästä toiseen ei nähnyt kovinkaan hyvin. Osaa potilaista kehotettiin jopa siirtymään hetkeksi ulos, työt kuitenkin jatkuivat normaalisti. Itse jouduin kyllä pariin otteeseen käymään ulkona, sillä vaikkei minulla olekaan allergiaa tai astmaoireita, oli hengittäminen ajoittain kovin työlästä – itseasiassa tunnen hengitysteideni ylimmät osat edelleen… Ehkä hengittämäni pöly vielä jossain vaiheessa kulkeutuu ylös, niin ainakin toivon. Jossain vaiheessa joku sitten jakeli hengityssuojaimia – tosin remontti oli ainakin siltä erää jo ohi ja suurin osa pölystä oli laskeutunut. 

Kaikki pinnat olivat pölystä harmaanaan. Myös reppuni, joka oli odotellut päivän pöydällä, oli saanut kokonaan uuden sävyn, jota en edes pyyhkimällä saanut pois. Tarvitsee varmaan jossain vaiheessa ottaa vähän vettä avuksi. Vettä avukseen hakivat myös siivoojat, käytävät puhdistuivat kätevästi, kun käytävän päässä loiskuteltiin ämpäristä vettä lattialle ja tämä vesi sitten lastattiin eteenpäin kohti pesuhuonetta, jossa on lattiakaivo. Ja toisesta päästä käytävää takaisin päin. Jäljempänä kulki moppaaja, joka vielä pesaisi lattiat, lähinnä ehkä saadakseen ne hieman kuivemmiksi. Opiskelijat sitten puunasivat pöytätasoja ja muita paikkoja.

Illalla meillä oli jouluaatto. Joulupakettimme on vihdoin saapunut lähipostiin oltuaan matkalla reilun kuusi viikkoa. Joulu ei kuitenkaan ole ihan vielä, yksinkertaisesti siksi, että emme vielä saaneetkaan pakettia. Kiiruhdimme työpäiväni jälkeen postiin, joka sulkee ovensa 16.30. Olimme paikalla juuri ajoissa – kuullaksemme, että se pakettipuoli sulkeutuukin jo aiemmin. Emmekä kuitenkaan olisi saaneet pakettia, se kun oli lähetetty Neeman osoitteeseen. Yhtään ei auttanut, vaikka oli Neeman allekirjoitus paperissa ja otimme jopa hänen henkilöllisyystodistuksensa mukaan osoittaaksemme, että olemme ihan luvallisesti pakettia hakemassa. Paketti luovutetaan ainoastaan hänelle, jolle se on osoitettu. Toisaalta ihan hyvä niin, vaikka toki se hiukan harmitti. Eli huomenna on sitten vuorossa uusi yritys Neeman kanssa. Jospa sitten pääsisi joulun viettoon. Eipä se nyt enää ole päivästä kiinni, kun tähänkin saakka on selvitty - jopa ilman tietoa, saammeko pakettia ikinä, sillä jossain vaiheessa alkoi usko postilaitoksen toimivuuteen heikentyä uhkaavasti.

Postireissun epäonnistuttua lohduttauduimme piipahtamalla ostoksilla: Veikko osti neljä pussia popcornia ja minä kävin hankkimassa muutaman kangan, siis sellaisen suorakaiteen mallisen kirjavan kankaan, joihin täkäläiset pukeutuvat. Ehkä en itse kuitenkaan niitä vaatteina käytä, ajattelin sohvatyynyjä tehdä ja osaa käyttää pöytäliinana. Jos vielä jostain löydän oikein kovasti silmää miellyttäviä, saatanpa ostaa sen verran että saan tehdyksi verhotkin. Mutta aika näyttää, mitä vastaan kävelee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti