Kolme päivää unohtumattomia maisemia ja elämyksiä – Avara Luonto livenä Afrikan safarilla

Viime viikonloppuna toteutimme yhden suurista suunnitelmistamme: kävimme safarilla kolmessa eri luonnonpuistossa. Serengetin jätimme väliin puiston kalliiden maksujen vuoksi, joten matkamme ”Serengetin reunamilla” jatkuu edelleen. Sen sijaan vierailimme Tarangiressa, Ngorongoron kraaterissa ja Lake Maryanalla. 

Matkanjärjestäjän valinta oli hieman haastavaa, sillä tarjontaa on enemmän kuin kylliksi, kaikki tarjoavat ”parasta edullisimmalla hinnalla”, mutta paketit eivät oikeastaan ole vertailtavissa. Kuitenkin lähes mikä tahansa palvelu on paikan päältä ostettuna edullisempi kuin kotoa käsin varattuna – vaikka luonnollisesti netistä saakin sellaisen mielikuvan, että paikan päällä halvalla ostetut ovat huonolaatuisia huiputuksia. Tämä ei kuitenkaan ainakaan tämän matkan osalta pitänyt paikkaansa, saimme parempaa palvelua kuin olisimme osanneet toivoakaan. Kiitokset tästä matkanjärjestäjällemme (www.kiliexcursions.com) ja oppaallemme Moshalle.

Mukaan tulleet suomalaiset olisivat aluksi halunneet Tanzania volunteers –järjestön safarille, mutta se oli loppujen lopuksi aika kallis, vaikka edullisena itseään mainostikin. Lopulta kuitenkin päädyin Alfredin ystävän palveluihin, sillä hänellä oli lähdössä ryhmä, johon saatoimme liittyä. Yleensäkin kannattaa yrittää mennä isompana joukkona, sillä silloin kustannukset henkilöä kohti tulevat halvemmiksi. Yhteensä meitä lähti matkaan 8 turistia, kuski ja kokki, tosin viimeksi mainittu ei mahtunut samaan kyytiin, vaan tuli majapaikkaan bussilla. 

Pirteänä matkaan 😅

Aamiaislihis. Nam.

Lähdimme matkaan perjantaiaamuna jo hyvissä ajoin ennen normaalia ylösnousuaikaa. Meidät poimittiin kyytiin ensimmäisinä, sitten keräilimme loput ryhmästä: Miran, Annin, Helenan, Kylen (juu, sama tyyppi johon tutustuin synnärillä), Katen ja Thomasin. Matka alkoi pimeässä, mutta piakkoin valo alkoi voittaa ja saatoimme katsella ympärillemme. Kovin oli kuivan näköistä maisema – sateet todellakin ovat unohtaneet tulla ajallaan. Teiden varret olivat täynnä laiduntavaa karjaa: nautoja, vuohia ja aaseja. Osa ihan ”itsekseen”, osalla paimenet mukana. Jokusen tunnin ajelun ja aamiaistauon jälkeen saavuimme ensimmäiseen kohteeseen: Tarangire Natural Parkiin. 

Kokolailla kuivaa seutua - pölypilvi
nousee kulkevan karjan jaloista.

Paimen laumoineen

Maasaiden asumuksia

Tie on pitkä ja pölyinen...

TARANGIRE NATURE PARK

Puisto oli kertakaikkisen upea. Kuivan matkan jälkeen oli ihanaa nähdä vehreyttä – missä vesi, siellä elämä. En (taaskaan) löydä sanoja kuvaamaan kaikkea näkemääni, joten kyllästän teidät kuvilla. Seeprat, norsut, kirahvit, gnut ja monet muut, joille en edes tiedä nimiä, kuljeskelivat ympäriinsä. Ne eivät juurikaan näyttäneet piittaavan puistossa ajelevista autoista (emme olleet ihan ainoat kävijät), mutta se on vain silmänlumetta: jos poistut autosta, olet suuressa vaarassa, etkä pelkästään kissapetojen takia. Virtahepotihentymä löytyi ”Hippo Pool” –nimisestä paikasta, pikku lätäkössä möllötti joukko virtahepoja kylki kyljessä – juuri sopivan syvällä, ettei kuvista tahtonut tulla mitään, vähän selkää pilkisti pinnalle toisinaan...

Hmmm... Näitä on kyllä nähty ihan kotinurkillakin...

Puun katveessa

Eivät taida seeprat ihan vielä maailmasta loppua

Jonkun sortin gaselli

Suojassa paahteelta

Äiti ja pikkuinen

Kumpi väistää?

Korvat heiluu - juksaatko?

Lounastauon pidimme alueen piknikpaikalla. Meitä kyllä varoitettiin pitkäkyntisistä, mutta emme olisi uskoneet, että apinat todella ovat niin näppäriä varkaita. Jos laitoit jotain pöydälle lounaslaatikkosi viereen, se hävisi välittömästi. Ainoastaan kädessä olevat ja tarkoin suojatut ruuat välttyivät joutumasta parempiin suihin. Henkilökunta yritti hätistellä apinoita loitommalle, mutta melko kehnolla menestyksellä. Onneksi eväät olivat niin runsaat että niistä riitti kaikille. Tai kyllä apinat olisivat enemmänkin huolineet, mokomat roistot!

Roistot vaanimassa tilaisuutta
"Sneaky little bastards", kuten Kyle asian ilmaisi.

Haviteltu saalis

Lounaan jälkeen jatkoimme vielä puistokierrosta. Päivän jännitysnäytelmän meille tarjosivat leijonat, jotka olivat lounasta vailla ja yrittivät saada katetuksi itselleen antilooppiaterian. No, saalis oli tällä kertaa ketterämpi jaloistaan ja leijonat jatkoivat matkaansa kovin nälkäisen näköisinä. 

Virtaavan veden ääressä on hyvä virkistäytyä

 

Eläimille koitti juoma-aika... Ja vauhdilla tultiin!

Mitä iso edellä, sitä pieni perässä.

 

Nyt jos lähdette, niin vielä ehditte!

Vihdoinkin saa olla rauhassa - joku roti sitä olla pitää!

Jänis.... eikun kirahvi pisti päänsä pensaaseen.

Olis toi kaula kylla aika hyvä liukumäki...

Jonomuodostelma

´"Rintareppu" paviaanityyliin

Puhtaanapitolaitos

Illansuussa siirryimme majapaikkaan: Haven Nature Safari Campiin. Asumuksina olivat teltat, jotka oli pystytetty tukevien olkikattoisten katosten alle, ruokailutilat olivat katetut ja viihtyisät ja ruoka loistavaa. Kukin retkiseurue tuo mukanaan oman kokkinsa joka sitten laittaa ruuat leiripaikan keittiössä. Safarin hintaan kuuluivat aamupala, lounas (eväslaatikko) ja päivällinen, ja pöydät notkuivat ruuista. Illan kruunasi mahdollisuus päästä lämpimään suihkuun – ensimmäinen kerta koko reissun aikana. Varhainen ylösnousu, herkullinen ateria ja lämmin suihku. Siinäpä sitä oli ohjelmaa yhdelle illalle ja oli kerrassaan ihanaa päästä telttaan, massunsa viereeen köllöttämään.

Omnomnom...

... ja sen lisuke.

Lämpimän suihkun jälkeen tuntui, kuin olisi taivaaseen päässyt.

Teltta ja katos

NGORONGORO CONSERVATION AREA

Lauantaiaamuna suuntasimme koti Ngorongoron suojelualuetta. Matkalla pysähdyimme hetkiseksi, kun oppaan piti hoitaa jokin asia. Tuossa tuokiossa auton ympäröivät kaupustelijat, jotka halusivat myydä meille kaikkea mahdollista koruista housuihin ja ”noitarumpuihin”. Koska olin torjunut eilisen myyjäsakin kylmän rauhallisesti, päätin nyt ostaa pari korua tuliaisiksi. No, ensimmäiset kaupat tehtyään joukko vallan villiintyi ja meille yritettiin tunkea yhtä sun toista, hintaa jatkuvasti tinkien. Niinpä sitten havaitsin ostaneeni aika mittavan määrän koruja – eipähän tarvitse enää tuliaisia isommin pohtia. 

Ngorongoro ei ole luonnonpuisto vaan suojeltu alue, erona näiden kahden välillä on, että luonnonpuistoissa ei asu ketään, mutta Ngorongorossa asuu maasai-yhteisö, joka hoitaa siellä karjaansa. Ihmettelin hieman, miten karjaa voi hoitaa alueella, jossa on leijonia, mutta oppaamme kertoi, että se ei ole ongelma. Ensinnäkin karja ja leijonat asustavat eri alueilla ja toisekseen leijonat eivät kuulemma edes pidä kotieläimistä, niistä kun puuttuu riistan haju. Vai olisiko ehkä niin, että niissä on ihmisen hajua? Niin tai näin, karja saa kuulemma olla jokseenkin rauhassa. 

Sisäänkäynti

 

Luppoajanviettoa mielipuuhassa...

 

Kohokuvakaavio alueesta

  

Näköala kraateriin

 

Maasaikylä kraaterissa

Tämä oli sitten varsinaninen leijonapäivä: niitä tuntui olevan vähän joka puolella. Kun eilistä saalistusnäytelmää katseltiin melkoisen matkan päästä, olivat leijonat nyt ihan lähellä, auton oven avaamalla olisi melkein yltänyt koskettamaan, mutta jostain kumman syystä jätin kuitenkin paijaamiset väliin. Opas sanoi, ettei hänkään ole koskaan nähnyt yhtä paljon leijonia päivän aikana, joten olimme todella onnekkaita. Myös virtahepoja näkyi eilistä enemmän ja matalammassa vedessä, joten nyt taisin saada napatuksi kuvan, josta sellaisen saattaa jopa tunnistaa. Sarvikuonokin nähtiin – tosin niin kaukaa, että havaitseminen olisi ilman oppaan avustusta ollut jokseenkin epätodennäköistä.

Pehmein tassuin hiivitään...

Arvonsa tunteva rouvashenkilö

Isona musta tulee leijonakuningas

Koko perhe kotosalla - paitsi iskä puuttuu...

Pahkasikavauvoja

  

Hyeena

  

Mutakylpy kelpaa monelle...

  

Tämä on mielestäni yksi kauneimmista näkemistäni eläimistä:
Pieni ja siro Thomsoningaselli

Vastasyntynyt gnu-vasikka

 

Paikallinen hippotihentymä

  

Ah-niin-leppoisan näköisiä...
Taidan kuitenkin pysyä hieman etäämmällä.

Etelänkruunukurki

  

Tää tyyppi on Ugandan kansallislintu,
mutta tuntui viihtyvän Tansaniankin puolella.

Yksi viidestä isosta: Kafferipuhveli

  

Pelkkää raitaa

  

Painimatsi aluillaan

 

Simba

 

Tää tyyppi ei paljon autoista stressannu

  

Pesulla

Lounaspaikalla ei tällä erää ollut apinoita – ehkä siksi, että alueella oli vain pari puuta. Sen sijaan täällä oli lintuja, kirkkaan keltaisia ja hehkuvan sinisiä siipiveikkoja oli valmiina siivoamaan pudottamamme muruset. Täältä hain Tansanian-reissun ensimmäisen geokätkön, nyt on tullut sekin ”velvoite” hoidetuksi. 

Mustaposkikutoja

 

Helmikana

  

 

Loistokottarainen

 

On muuten aika huikaiseva näky

Kutojan pesät

Pikkuseepra äiteineen

  

Kukahan mahtaa olla tulossa?

  

Sakaali

   

Gnulauma

  

Ihan vaan muutama...

  

Tää sai jonku ihme hepulin

  

Tunnistamatta jäännyt iso lentäjä - UFO?

Afrikanmarabu

 

Söpis: kultasakaali

 
 
Seuraavissa kuvissa paviaani poikineen - ja tyttärineen, en enää jaksa jokaiseen erikseen kuvatekstiä vääntää, sorry. Mutta ihastelkaa näitä tyyppejä, jotka eivät ole ihan pelkästään söpöläisiä, vaan toisinaan myös aikamoisia riiviöitä.

 

 

 

 
 

Päivän reissu takana, vähän oli surrealistinen olo... Niin paljon näki kaikkea, mitä tähän saakka on päässyt ihailemaan vain telkkarissa. Avara Luonto ja muut vastaavat ovat kyllä antaneet melko hyvän pohjan täkäläisen eläimistön bongaamiseen ja tunnistamiseen, mutta vielä olisi paljon opeteltavaa... Onneksi on netti ja tasokkaita ohjelmia saatavilla.

 

Väsynyt, mutta onnellinen

Ilta vietettiin taas hyvän ruuan merkeissä. Koska päivä ei ollut alkanut ihan yhtä varhain kuin edellinen, jaksoimme jopa viivähtää hetken jutustelemassa ruuan jälkeen. Pimeän laskeuduttua päätimme vielä lähteä katsomaan tähtiä, joten poistuimme leirin valaistulta alueelta mäentörmään, jonka aukiolle panimme pitkäksemme. Siinä olikin ihanaa lepäillä Afrikan äärettömän tähtitaivaan alla kuuntelemassa koirien ulvontaa ja haukkua, joka kantautui kylältä. Olisi kyllä tehnyt mieli siirtää sänky teltasta ulkoruokintaan ja viettää yö taivasalla, mutta tyydyin kuitenkin palaamaan teltalle yöksi. 

LAKE MARYANA NATIONAL PARK

Sunnuntain ohjelmana oli reissun viimeisessä puistossa poikkeaminen. Mennessä pysähdyimme näköalapaikalle, josta ihastelimme puistoon avautuvaa näkymää. Paikalta löytyi myös geokätkö – ja tuhottomasti piikkipensaita. 

Kätkö ei suinkaan sijainnut piikkipensaikossa, mutta koska sinne näytti menevän ”ihan selvä geopolku”, lähdin seuraamaan sitä. No, sen polun varresta en purkkia löytänyt, mutta sain oivallisen oppitunnin, joka toivottavasti pysyy mielessäni pitkään: Älä IKINÄ käänny katsomaan taaksesi kulkiessasi piikkipusikossa, ellet pysähdy ensin. Ihan vain pikainen vilkaisu, ja huomasin takertuneeni puskaan, johon tupsahtaessani sain haavoja niin käsiini, sääriini kuin kasvoihinikin. Onneksi sain piikin vain huuleeni, muutamaa senttiä ylempänä olisi vahinko voinut olla melkoisen paljon pahempi. Puskassa rämpimiseni kiinnitti ”asiasta jotain tietävän” huomion, ja hän tuli huhuilemaan meidät pois pusikosta ja ohjasi lähes kädestä pitäen purkille. Ja hyvä niin, sillä muut jo odottelivat autossa. 

Löytyihän se viimein

Ja palautus takaisin

Puistossa oli runsaasti apinoita ja lintuja, sademetsämaisissa paikoissa kulkiessamme jonkin sortin sirkkojen meteli oli niin kova, että kuului mainiosti auton moottorin äänen yli. Muutama isompikin eläin nähtiin, tosin se viimeinen ”isosta viidestä” eli leopardi pysytteli piilossa, samoin alueen erikoisuus: puihin kiipeilevät leijonat. Tästä puistosta jäi vähän sellainen olo, että jos se olisi ollut reissun ensimmäinen, olisi se varmaan tuntunut hienolta. Nyt kuitenkin, kahden huikean elämyksen jälkeen, se jätti jokseenkin vaisun tuntuman, osan tästä tunteesta saattoi tosin selittää väsymyskin.

 

Jokunen seepra tällekin päivälle

Lintujen osalta tunnistusyritykset päättyivät tähän, paljon oli ja monen sorttisia, vaan ei kyllä kovinkaan monta vanhastaan tuttua. Etupäässä vesilintuja ja kahlaajia, kun kerran veden äärellä oltiin. Flamingot eivät tällä erää halunneet meille näyttäytyä. Jos joku jonkun tunnistaa, huutakoon hep ja kertokoon minullekin, voin sitten päivittää...

 

 

Lintujärven kierrettyämme lähdimme kohti kotia. Matkalla näimme sateen, tuon kauan kaivatun luonnonilmiön. Harmillisesti se kesti vain hetkisen, eikä ulottunut Moshiin saakka. Raikasti kuitenkin ilmaa lounastauon aikana mukavasti. 

Kotimatka kesti aikansa, ja niin hieno kuin reissu kaikkineen olikin, tuntui kyllä hyvältä päästä kotiin. Neema oli reissussa, mutta onneksi viikonlopun ateriat olivat olleet niin runsaat, että selvisimme, vaikkemme juuri viitsineet kokkailla. Pesut vaan jokseenkin pikaiseen, lyhyt hyytyminen netti TV:n äärellä ja nukkumaan – siitä oli sunnuntai-ilta tehty. 

Kaiken kaikkineen hieno viikonloppu, upea luonto ja huikeita elämyksiä, sekä hyvää seuraa. Tästä on hyvä lähteä tulevaan viikkoon!

***

Ps. Pahoitteluni kuvien epämääräisestä järjestyksestä paikoitellen. En tiedä, oliko syynä hidas nettiyhteys, jotkut asetukset vai yksinkertaisesti kuvien suuri määrä, mutta en saanut niitä asemoitua haluamallani tavalla. Jos joskus jaksan säätää lisää, voin yrittää, mutta nyt riittää tällä erää.