Tänään oli
ensimmäisen kerran sellainen olo, että minullakin on täällä jotain annettavaa.
Siis olenhan toki hommia tehnyt sen mitä on eteen tullut, ja toisinaan Suomesta
ja suomalaisista sairaaloista kertonut, mutta ne jutustelut ovat olleet lähinnä
huvittelua oman ajan kuluttamiseksi, kun ei ole ollut muuta puuhaa.
Aamulla Beatrice
(osastonhoitaja) tuli kysymään, että haluaisinko auttaa yhdessä jutussa. No
tottahan toki. Eikä se sitten ihan pieni juttu ollutkaan: piti auttaa häntä
laatimaan osastolle strategia potilasturvallisuuden parantamiseksi. Justiinsa. Mähän
oon just tosi hyvä sellaisessa, erityisen korkeasti koulutettu henkilö…
Soitin Veikolle,
että toisi läppärin, sillä en ollut aamulla ajatellut joutuvani konehommiin. Samalla
sitten totesinkin että poika saa jäädä paikan päälle, sillä en saanut
nettiyhteyttä toimimaan. En kyllä tiedä, mitä tästäkään harjoittelusta (tai
koko koulusta noin ylipäänsä) olisi tullut ilman tuota henkilökohtaista ”helpdeskiä”,
joka on paikalla livenä, ei onlinena. Sen verran monta kertaa on tarvinnut
turvautua nuoren miehen tietämykseen. Ovat kyllä aika ja tekniikka ajaneet
meikäläisestä ohi jo kauan sitten. Onni on lapsityövoima. 😍
No aluksi yritin vähän
kysellä, että mitähän tällä nyt sitten tässä tapauksessa tarkoitetaan, että on
pikkusen laajahko tehtävänanto. En oikein päässyt kärryille, mutta jotain
sitten kuitenkin netistä etsiskelin, selailin erilaisia potilasturvallisuusjuttuja
jokusen tunnin sillä välin kun tehtävänantaja käväisi jossakin kokouksessa. Sen
etsiskelyn ohessa kyllä katsottiin vähän nettitelkkaria, jotenkin alkoi
tiedonhankinta uuvuttaa, kun ei oikein edes tiennyt, mitä etsisi.
No vihdoin Beatrice
tuli takaisin ja päästiin asiaan. Kaiken pyörittelyn ja pähkäilyn jälkeen
pääsimme yhteisymmärrykseen siitä, että tarvitaan ainakin jonkun sortin
protokolla, jonka mukaan toimitaan eri tilanteissa. No sitä pähkäillessä tulin
sitten kysäisseeksi, onko ISBAR täälläpäin tuttu. Eipä ollut, joten kaivoin äkkiä
netistä kuvan ja selitin lyhyesti perusteet. Beatrice innostui kovasti, tämä
olisi todella tarpeeseen. Samalla sivusimme ABCDE-protokollaa, joka kyllä on
tuttu, mutta ei ihan aktiivisessa käytössä.
Näiden hehkutusten jälkeen otin sitten esille muutaman havaintoni, joille ehkä kannattaisi tehdä jotain. En toki voi olettaa, että osaston joka potilaalle (tai edes joka huoneeseen) järjestettäisiin mahdollisuus lisähapen antamiseen potilaalle, niin hyvä kuin se olisikin. (Kuriositeettina mainittakoon, että PICU:ssa eli lasten teholla, jossa on kuusi potilaspaikkaa, on yksi happipullo käytössä, eli happea voi saada yksi tehohoidossa oleva lapsi kerrallaan.) Sen sijaan kerroin hänelle pieniä seikkoja, joilla saattaisi olla vaikutusta potilasturvallisuuteen.
Näiden hehkutusten jälkeen otin sitten esille muutaman havaintoni, joille ehkä kannattaisi tehdä jotain. En toki voi olettaa, että osaston joka potilaalle (tai edes joka huoneeseen) järjestettäisiin mahdollisuus lisähapen antamiseen potilaalle, niin hyvä kuin se olisikin. (Kuriositeettina mainittakoon, että PICU:ssa eli lasten teholla, jossa on kuusi potilaspaikkaa, on yksi happipullo käytössä, eli happea voi saada yksi tehohoidossa oleva lapsi kerrallaan.) Sen sijaan kerroin hänelle pieniä seikkoja, joilla saattaisi olla vaikutusta potilasturvallisuuteen.
Ensimmäinen havaintoni
koski i.v. neste- ja lääkehoitoa. Kun kanyylin korkki avataan, se useimmiten
laitetaan potilaan sänkyyn, jossa se kierii mukavasti peittojen päällä. Tai
alla. Tai putoaa lattialle. Siitä se sitten ajastaan ruuvataan kanyylin päällä
olevaan toisen nesteletkun paikkaan, jotta se saadaan pysymään tallessa.
Yksinkertainen ehdotukseni oli, että mitäpä, jos se päälliskorkki avattaisiin
ihan ensimmäisenä ja sitten laitettaisiin se kanyylin korkki siihen
välittömästi, eikä käytettäisi sitä välillä sängyssä pyörimässä. Pikku juttu ja
helppo toteuttaa, mutta saattaisi estää edes muutaman bakteerin pääsyn potilaan
verenkiertoon.
Toinen esiin
ottamani asia oli kanyloinnin ja verikokeen ottamiseen liittyvä ihon
desinfiointi. Täällä ihoa hangataan jonkun aikaa desinfiointiaineeseen
kostutetulla kangastaitoksella tai pumpulilla. Se on toki perusteltua, sillä
yleensä ensimmäisellä hankauskerralla ihosta lähtee näkyvää likaa ja lappu on
kokolailla ruskea tai harmaa. Ehdotin sitten, että tämän peruspuhdistuksen
jälkeen sitä toista lappua (yleensä käytetään kahta lappua, molemmilla
hangataan tehokkaasti) käytettäisiin vain kertapyyhkäisynä, etteivät bakteerit
siirtyisi suotta edestakaisin. Beatrice hymyili leveästi: ”Toden totta, niinhän
ne siirtyvätkin.” Siinä samalla sitten kävin läpi muutenkin sitä, että yleensä
kaikessa toiminnassa pitäisi aina siirtyä puhtaasta likaiseen päin, annoin ihan
käytännön esimerkkejä ja taas vastaanotto oli ilahtunut. Toki asioista on
täälläkin puhuttu ja opetettu, mutta jossakin vaiheessa käytäntö on muuttunut
hieman toisenlaiseksi. Nyt asia otetaan uuteen tarkkailuun ja sitä käydään läpi
henkilökunnan kanssa.
Otin esiin vielä
yhden itseäni kummastuttaneen asian: täällä kyllä on filtterineuloja, joilla
voisi vetää lääkkeen ruiskuun lasiampullista, mutta kukaan ei käytä niitä.
Täkäläiset ruiskut kun pakataan niin, että samassa pakkauksessa on myös neula,
niin sitä neulaa sitten käytetään niin lääkkeen ruiskuun vetämiseen kuin
potilaaseen pistämiseenkin. Jouduin useampaan otteeseen kertomaan, mikä ero
neuloilla on ja miksi olisi hyvä sitä filtteriä käyttää (ainakin silloin kun
niitä on), ennen kuin sain sanomani perille. Mutta sitten sitä kyllä pidettiin
aivan mainiona huomiona…
Beatricella
itsellään oli mielessä tarkastuslistan laatiminen. Pitäisi saada jokin lista,
josta kohta kohdalta voitaisiin käydä läpi, ovatko asiat kunnossa. No tässä
vaiheessa sanoin, että lastenosastolla sellainen on jo käytössä, että
kannattaisikohan sieltä kysäistä ainakin mallikappaletta, saisihan sitä sitten
muokata osaston tarpeisiin. Miksipä tehdä uudelleen jonkun jo tekemää työtä?
Näillä
aloiteltiin, huomenna ehkä jatketaan. Toki olisi mukava päästä kanyloimaan ja
puhdistamaan haavoja sekä jakamaan lääkkeitä (tämä on ensimmäinen osasto jolla
olen varsinaisesti päässyt harjoittelemaan kädentaitoja), mutta mikäli
strategian laatiminen jatkuu, lienee kohtuullista ottaa osaa siihen ja edes
yrittää auttaa, missä voi. Nyt siihen on hyvä mahdollisuus, kun kerran apua pyydettiin, näitä samoja asioita olen pyöritellyt mielessäni muillakin osastoilla. En ole niitä itse kuitenkaan puheeksi ottanut, sillä jotenkin on tuntunut siltä, että liikutaan aika herkällä alueella. Ihan neutraali ja ystävällisesti kerrottu huomio kun voidaan myös ymmärtää arvosteluksi tai oman paremmuuden osoittamiseksi.
Oikea henkilö oikeassa paikassa oikeaan aikaan! Olit kyllä enemmän kuin paikallaan tässä! Se taas, ettet ole tietämystäsi tuputtanut mahdollisti tämän hienon päivän saavutuksineen. Sikäläiset osaavat ottaa opikseen ja heitä saa opettaa, mikä on erityisesti mainittava heidän kunniakseen. Kulttuuri on toki toinen ja joskus tuntuu, että tyyli on täysin hällä väliä, mutta se ei ole totuus. Saat olla itsestäsi ylpeä, ole ettet asettunut yläpuolelta neuvomaan, vaan olet ollut niin hienotunteinen. (Työkaverini kävivät aikanaan sairaaloissa tekemässä valistustyötä, ja muistan heidän puhuneen kymmenen kohdan tarkistuslistoista yms.)
VastaaPoista