Huikea ilta: Juhlahumua maan tapaan

Perjantai-iltana meitä odotti yllätys. Neema kertoi, että olemme menossa ”häiden ennakkojuhliin”, joku oma nimityksensä sillä juhlalla oli, en vain muista, mikä. No eipä sitten muuta kuin pyhävermeet niskaan ja menoksi. 

Menimme Neeman sedän kyydillä, valtavan suurella, mutta kilometrejä jonkin verran nielleellä maastoautolla. Matkaa Himoon (kylän nimi) oli kolmisenkymmentä kilometriä, mutta se taittui mukavasti, vaikkei nopeus päätä huimannutkaan. Lähestyvä joulu kun on saanut ihmiset liikkeelle, niin ettei tiellä tarvinnut ainakaan yksikseen olla. 

Täällä häät juhlitaan kolmeen otteeseen: ensin on ns. ”kitchen party” ilmeisesti jokseenkin pienelle porukalle, sitten perjantai-iltaisen kaltaiset ”etkot” (vain hieman toistasataa vierasta) ja varsinainen hääjuhla on sitten viikon kuluttua ja kestää kolme päivää. Ainakin. Täällä ihmiset tuntuvat todella tietävän, miten juhlitaan!

Ensiksi pysähdyimme johonkin majataloon tapaamaan Neeman sukulaisia. Naimisiin menossa oleva mies on Neeman siskon miehen nuorempi veli, joten koko suku (ja imeisesti muitakin) oli kutsuttu paikalle. Esittelyjä, kättelyitä halauksia… Kunnianarvoiset vieraat Suomesta olivat saapuneet! Kunpa muistaisin edes jonkun nimen – kasvoja kylläkin. Tovi siinä nautiskeltiin virvokkeita ja odoteltiin, että kaikki saivat itsensä valmiiksi. Kun kaikki olivat valmiina lähtöön, lähdimme juhlapaikalle.

Juhlapaikalla oli täysi meno päällä, poppi soi ja ihmiset vaihtelivat kuulumisia pihalla odottaessaan omaa sisäänmenovuoroaan. Sisään kun ei kävellä ihan miten vaan, vaan ohjattuna ryhmissä, jotka ”tanssahtelevat” eteenpäin kunnes pääsevät tervehtimään morsiamen sukulaisia – morsian itse ei vielä ollut paikalla. Sisääntulo myös videoitiin – kuten kaikki muukin juhlassa. Palkattu juontaja piti koko ajan ihmiset ajan tasalla siitä, mitä on tulossa ja tapahtumassa, lisäksi paikalla oli (mitä ilmeisimmin palkattu) ryhmä nuoria, jotka innostivat ihmisiä tanssiin – ikään kuin heitä olisi innostaa tarvinnut ja osallistuivat omalta osaltaan juhlan ohjaamiseen. Jossakin vaiheessa pihaan pölähti myös ”humppapumppu”, avolavapakettiauto, jonka lavalla oli miehiä soittamassa puhaltimia ja lyömäsoittimia. (Näitä autoja näkee liikenteessä useinkin, ne johtavat yleensä juhlakulkueita.)

Juhlapaikka oli koristeltu ylellisesti, oikeastaan kovin amerikkalaiseen tyyliin välkkyvaloineen ja ruusukaarineen. Pöydät notkuivat juomia, joita kannettiin lisää koko ajan. Vaikka tarjolla oli myös olutta ja viiniä, kukaan ei tullut silminnähden humalaan. Evästä ei myöskään puuttunut, pöytiin kannettiin ruokaa lautanen kerrallaan.  Kaikki napsivat yhteiseltä lautaselta alkupaloja: lihavartaita, popcornia, pasteijoita ja ties mitä kaikkea, uusi, eri ruokalajia sisältävä vati tuotiin pöytään aina, kun edellinen oli tyhjä – joskus aiemminkin. 

Kaikki vieraat esiteltiin toisilleen: juontajan huolehtiessa esittelyistä kyseinen henkilö / henkilöt nousivat seisomaan ja vilkuttelivat ympärilleen aplodien raikuessa kuin suuremmallekin kuuluisuudelle. Luonnollisesti myös Veikko ja minut esiteltiin, jotta kaikki varmasti näkivät, että paikalla on myös suomalaisia.

Syömisen lomassa ohjelma eteni: morsian saapui paikalle (en ole varma näinkö sulhasta koko iltana?!?!?) ja istui salin eteen rakennetulle korokkeelle yhdessä äitinsä kanssa. Onnittelut, puheet, tervehtimiset ja muut asiaan kuuluvat ohjelmat jatkuivat jatkumistaan. Lahjoja arvostetaan ja esitellään näyttävästi: Vähän väliä puheet ja muut taukosivat, kun vierasryhmä vuorollaan toi lahjansa. Musiikin tahdissa, samaa reittiä kuin tullessa, tuotiin lahjat sisään. Niitä kannettiin näkyvästi ylhäällä ja leviteltiin nähtäville. Lahjat esiteltiin morsiamelle tai jollekulle morsiamen lähisukulaisista, joka oli salin etuosassa niitä vastaanottamassa. Usein tämä vastaanottaja kiedottiin lahjaksi tuotuihin kankaisiin tai peitteisiin – olivat siinä naisten kampaukset kovilla!

Tradition mukainen juhlaruoka, kokonaisena paistettu vuohi, kärrättiin paikalle, morsian suoritti seremoniallisen leikkaamisen jonka jälkeen vuohi palasteltiin ja jaettiin vieraiden kesken. Samoin tehtiin kakuille, tosin tähän liittyi taas oma ohjelmanumeronsa: ”harvat ja valitut” kutsuttiin salin eteen, jossa morsian antoi palan kakkua kullekin kutsutulle suoraan suuhun. Tätä jonosta mekin Veikon kanssa löysimme itsemme ja saimme kakkupalamme. 

Juhla jatkui, lahjat ja puheet vuorottelivat. Lähes kaikki puhujat lausuivat myös jonkin rukouksen, tai vähintäänkin mainitsivat Jeesuksen Kristuksen nimen. (Se olikin ainut, mitä swahilinkielisistä puheista ymmärsimme.) Tanssia oli sekä vapaampaa että ohjattua, jossakin vaiheessa eteen kutsutut henkilöt tanssivat jonkinlaista piiritanssia morsiamen ympärillä. Tähän tanssiin juontaja ”vapaaehtoisti” Veikonkin, sillä en antanut hänelle lupaa kieltäytyä moisesta kunnianosoituksesta. 

Ruokaa ja juomaa oli edessä koko ajan, niin että juhlan lähestyessä loppuaan (niin me luulimme, koska ihmiset lähtivät ulos) olimme kokolailla kylläisiä. Mutta eihän tämä olisi mikään afrikkalainen juhla ollut, jos se olisi tähän loppunut: ulkona meitä odotti notkuva pöytä, jonka takana seisoi rivi kokkihattuisia ihmisiä tarjoilemassa ruokaa: riisiä, ranskanperunoita, kanaa, naudanlihaa, vuohta, salaattia, kasviksia ja ties mitä muuta. Vaikka lautaselle laitettiin vain hieman kutakin sorttia, oli se koko lailla täysi pöydän päähän ehdittyämme. (Ylimääräiseksi jääneen ruuan saattoi sitten ottaa mukaansa, ellei kaikkea jaksanut.)

Juhlista poistuminen tapahtui lähes yhtenä ryhmänä, kuitenkin niin, että sali tyhjeni etuosasta alkaen, joten kaikki varmasti näkivät toisensa ja ehtivät vielä tervehtiä toisiaan. En tiedä, oliko vain kuvitelmaa tai hämmennystä, mutta tuntui, että suuri osa juhlaväestä piti huolen siitä, että saivat tervehtiä meitä, muukalaisia. 

Kotimatkalla pyysin, että voisimme pysähtyä hetkeksi jollekin pimeälle tienkohdalle, jotta pääsisin katsomaan tähtiä. Meitä kun on kehotettu olemaan ulkoilematta pimeän aikana, niin en ole juuri niitä nähnyt. Nyt sitten pääsin ihailemaan tähtitaivasta, joka tuntuu tuikkivan kirkkaammin ja lähempänä kuin kotona. Toivottavasti voin joskus viettää tähtien alla vähän pidemmänkin hetken, nyt en kehdannut kovin kauaa olla. 

Ikimuistoinen ilta, iloa, naurua, juhlaa. Taas uudet kasvot ja uusi ilme tälle maalle. Juuri sitä, mitä tarvitsin kuluneen viikon jälkeen. Ahsante sana.