tiistai 6. joulukuuta 2016

Lähtö lähenee - tavararöykkiöt kasvavat ja ystäviä tavataan

Viime viikon loppupuoli ja tämän viikon alku on mennyt ihanasti ystäviä tavatessa. Koska tulin siihen tulokseen, ettei minulla ennen lähtöä ole aikaa käydä tapaamassa kaikkia, keitä haluaisin, päätin kutsua ystävät ja tuttavat käymään. Ihan mahtavaa oli, että niinkin moni pääsi tulemaan, sain vielä vaihtaa kuulumisia ja sanoa heipat heille.

Nyyttäri-idea toimi loistavasti, itse tein vain yhden kakun, kaikki muu tarjottava "käveli ovesta sisään ihan itsestään".  Ja kuten aina tahtoo käydä, jääkaappi pursuilee nyt yhtä sun toista, mikä pitäisi vielä saada syödyksi....  No, onhan tässä vielä aikaa. Kaikki kuusi päivää.

Mitä sitten matkavalmisteluille kuuluu?
Makuuhuone alkaa olla täynnä läjiä ja röykkiöitä, vähän ihmetyttää, mihin ne pakataan -ja kuka ne kantaa??? No ei sentään, kyllä se vielä aika hallinnassa on. Mutta hurjasti on tullut osteltua kaikkea, en oikein tajunnutkaan, kuinka paljon saa rahaa menemään jo ennen lähtöä. Ehkä on vain hyvä, etten ole säästänyt kaikkia kuitteja, niitä lukemalla nousisi tämäkin tukka pystyyn - ja se se vasta näky olisi! 😅

Mitään älyttömyyksiä en mielestäni ole hankkinut - tosin aika senkin vasta näyttää. Rokotteet ja lääkkeet (malaria + matka-apeekki) ovat nielaisseet valtaosan budjetista, siihen kun lisätään hygieniatuotteet, käsidesit, makuupussit (jotenkin yöpyminen vuokrapusseissa ei oikein innostanut), moskiittoverkot jne, on tavaramäärä melkoinen. Ja toistaiseksi en ole lisännyt läjään vielä ensimmäistäkään vaatetta - niiden valinta on vasta suunnitteluasteella.

Kokonaan oma lukunsa on sitten tuliaiset, majoittuminen yksityiskotiin tuo haasteita tällekin saralle. Ja se, että on matkalla joulun yli - olen vakaasti päättänyt saada kutsun viettämään tansanialaista joulua, joten joitain pieniä lahjoja on pakko ottaa mukaan. Ja ehkä tuolle lapsellekin olisi joku paketti oltava. Alkuperäinen suunnitelmani oli viedä ainoastaan suomalaisia tavaroita ja karkkeja, mutta hieman olen tästä tinkinyt parin tavaran kohdalla. Tuliaisia hankkiessani olen saanut (taas kerran) huomata, etteivät "suomalaiset" tuotteet olekaan suomalaisia. Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun huomasin mm. Marimekon ja Vallilan servettien olevan ulkomailla tehtyjä. 😢No, onneksi on muitakin tuotemerkkejä...

Mutta lähtö lähenee - blogi pitäisi saada toimimaan (VIELÄKÄÄN en osaa lisätä kuvia, sitä olen tätä naputellessani yrittänyt lukuisia kertoja), tenttiin valmistautua ja joku ensihoitoaiheeseen liittyvä artikkeli etsiä ja lukea. Perjantaina on viimeinen lähiopetuspäivä. Hurjaa, valmistuminen häämöttää vuoden päässä ja kuitenkin "koulu loppuu" jo... Loppuopinnot menevät harjoitteluissa ja opparin parissa. Mutta kaikki ajallaan, nyt valmistelut ja viimeinen tentti, sitten Tansania... Kyllä tämä tästä. 😊

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti