Aloitin
maanantaina OG I:lla. Täällä osastolla raskaana olevat naiset odottavat
synnytyksen käynnistymistä tai keisarinleikkausta sekä toipuvat niiden jälkeen.
Osastolla on huoneita eri äitien tarpeisiin: tavallista synnytystä odottaville
on omat huoneensa, samoin heille, joiden raskausaikana on ilmennyt erilaisia
komplikaatioita. Näistä yleisimpiä ovat pre-eklmpsia, ennenaikaisen synnytyksen
riski, kaksosraskaudet ja erilaiset verenvuodot. Toki mukaan sopii myös HIV-äitejä ja malariaa sairastavia äitejä. Jonkin kummallisen logiikan
mukaan heitä siirrellään huoneista toisiin, kaikki eivät todellakaan vietä
koko sairaalassaoloaikaansa samassa huoneessa. Mikäli oikein käsitin, siirtely
liittyy synnytyksen lähestymiseen, sillä lähimpänä h-hetkeä olevat äidit ovat
omassa huoneessaan. Paitsi tietysti ne poikkeukset, jotka vahvistavat säännön.
Maksukykyisimmille
on tarjolla kaksi yksityishuonetta. Tai ei nyt ihan, sillä yhdessä
yksityishuoneessa on aina kaksi äitiä, tosin jonkinlaisin näköestein toisistaan
erotettuina. Yksityishuoneessa olevat äidit saavat valita ja tilata omat
ateriansa, muille tarjotaan sitä, mitä keittiöltä tulee. Yksityishuone maksaa
40 000 TSH päivässä, kun tavalliseen pääsee kymppitonnilla. Toki laskuun
lisätään kaikki tehdyt toimenpiteet ja lääkkeet.
Tämä päivä
(keskiviikko) on ollut jokseenkin rauhallinen. Tai varmaankin joillakin on
ollut tekemistä, mutta itse olen lähinnä opetellut, miten saada aika kulumaan.
Alan olla siinä kyllä jo jokseenkin PRO-tasoa.
Aamulla kävin
yhden opiskelijan kanssa hakemassa osastolle uusia steriilejä tavaroita.
Samalla veimme vanhat likaiset tavarat puhdistukseen. Steriilit tavarat käsitellään
melkoisen suuressa ja vaikuttavan oloisessa tilassa, ainakin ensinäkemältä.
Valitettavasti ette saa kuvaa sieltä, koskapa papparazziyritykseni huomattiin
ja sain jokseenkin kuuluvaa palautetta. Tosin vetosin siihen, että kamera ei
ollut edes käytössä, kaverille vain viestiä laittelin…
Tiloihin sai
mennä vain vaihtamalla jalkineet, kuljetuspöytää ei myöskään saanut viedä
perille asti, vaan tavarat siirrettiin toiseen rullakkoon, jolla ne vietiin
sisälle ”kaikkeinpyhimpään”. Siellä sitten alkoi jo monessa paikassa tutuksi
tullut kirjanpitoruljanssi: isoon vihkoon merkattiin, kuka toi ja mitä, mihin
aikaan ja miltä osastolta. Edellisiä tietoja lueskelemalla löysi sitten
”näppärästi”, mitä omalta osastolta oli edellisellä kerralla käsittelyyn tuotu
ja tavarat saattoi ottaa mukaansa palautettavaksi osastolle.
Steriilejä
taitoksia värkättiin innolla: käsisirkkkelin näköisellä laitteella pilkottiin
kangaspinoja, tästä syntyneet palat menivät viikattaviksi ja sitten eteenpäin
steriloitaviksi. Leikkaajilla ja viikkaajilla oli kasvosuojukset ja steriilit
takit (ainakin jossain vaiheessa olivat sitä olleet…) – mutta viikkaus tapahtui
paljain käsin.
Lääkekaappi
siivottiin tänään, toimitus, joka tehdään kuulemma viikoittain, vaikkei se
sille vaikuttanut. Koska pöly tunkee täällä kaikkialle, näytti kaappi ennen
siivousta siltä, ettei sille olla tehty mitään ”miesmuistiin”. Siivouksen
jälkeen lääkkeet (pakasterasioissa) aseteltiin paikoilleen – jostain kumman
syystä ne eivät vain tahdo käytön jälkeen palautua samoihin kohtiin, joten
lääkekaapissa vallitsee aina ainakin ulkopuolisen silmin jonkinasteinen kaaos.
Sama mentaliteetti on näkyvissä kaikessa muussakin: roskia ja muuta irtotavaraa
ajelehtii ympäriinsä, sillä aniharvoin kukaan vaivautuu esim. laittamaan
pakkausmateriaaleja roskikseen. Minä sitten aikani kuluksi keräilen kaiken
näköistä irtotavaraa ja kuskailen sitä paikoilleen. Eilen raivasin kaapin,
jossa oli aikamoisena mylläkkänä erilaisia tarvikkeita ruiskuista ja
kanylointitarvikkeista katetreihin ja steriileihin hanskoihin – sekä aika
mittavasti kaikkea muutakin.
Päivän
hoidolliset työt taisivat tänään rajoittua muutaman iv-lääkkeen annosteluun ja
virtsakatetrin poistamiseen, eilen sain kanyloidakin… Vauvoja on tullut jonkin
verran paapottua, sillä mikäs sen mukavampaa, kuin hyssyttää nyytti itkevästä
tuhisevaksi. Yksi hoitajista kyseli, millaisia kivunlievitysmenetelmiä Suomen
synnytyssairaaloissa käytetään, oli melkoisen haastavaa selittää, että
tarvittaessa annetaan jopa epiduraali- tai spinaalipuudutus. Onneksi löysin
englanninkielisen tekstin, joka käsitteli synnytyskivun hoitoa suomalaisessa
sairaalassa. Kiitos, HUS.
Hupaisin hämmennys oli kuitenkin hetki sitten kahvihuoneessa: Ihmettelin sisään tullessani kummallista ääntä, mutta syy selvisi vallan pian: joku oli tuonut tullessaan kaksi pahvilaatikollista kananpoikia (söpöjä untuvikkoja), siinä ne piipittivät ja työntelivät päitään laatikkoon leikatuista ilmakoloista. No, siinähän ne tiput kulkeutuvat mukavasti työmatkalla, luuliko joku, ettei eläimiä voisi tuoda sairaalan osastolle? No, olen kyllä nähnyt senkin, kun sairaalassa on otettu röntgenkuvia koirasta, tämä tapahtui aikoinaan Yhdysvalloissa… Taidamme siis olla Suomessa vähän turhankin tarkkoja kaiken suhteen. Tai miten sen nyt ottaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti