sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Labour ward in KCMC - synnytysosasto



Ensimmäinen viikko synnytysosastolla on takana. Tätähän minulle on varattu kokonaiset kolme viikkoa – ja aion käyttää joka päivän, vaikka jossain vaiheessa pohdinkin, että tekisin pitempiä päiviä ja ehkä vain kaksi viikkoa päästäkseni pikemmin seuraavalle osastolle ja säästääkseni aikaa matkusteluun ja muuhun mukavaan harjoittelujakson päätteeksi. Tässä vaiheessa koen kuitenkin, että tulen oppimaan täällä enemmän, kuin missään muualla, siispä jätän mieluummin vaikka osan päivystysharjoittelua tekemättä, jos (ja kun) tunnit täyttyvät ajoissa. Suomessahan minulla ei olisi edes mahdollisuutta päästä synnytysosastolle, sillä kaikki paikat on varattu kätilöopiskelijoille, ei sairaanhoitajille. Tulen siis näkemään (ja olen jo nähnytkin) sellaisia asioita, joita en muualla näkisi. Tästä ainutlaatuisesta mahdollisuudesta olen kovin kiitollinen ja iloinen.

Synnytysosasto poikkeaa muista tähän saakka näkemistäni osastoista suuresti. Ensinnäkään osastolle ei tulla tavallisissa hoitovaatteissa, jollaisia olen tähän saakka käyttänyt, vaan pukuhuoneessa (ensimmäinen täällä näkemäni) vaihdetaan päälle eri vaatteet ja kengät. Kaikki työntekijät käyttävät osastolla paperista hiussuojaa, tietyissä toiminnoissa myös maskeja. Myös synnyttämään tulevat äidit joutuvat riisumaan omat jalkineensa ja tulemaan sisään ”talon tarjoamissa” kengissä – useimmiten varvastossuissa. Hygieniaan kiinnitetään muutoinkin enemmän huomiota kuin muilla osastoilla – täällä olen nähnyt jopa käsidesiä ja kertakäyttökäsineitä käytetään ja vaihdetaan usein. Synnytyksen aikana kätilö käyttää steriilejä käsineitä ja äidin suojana käytetään steriilejä kankaita.

Siivoaminen kuuluu täälläkin päivittäisiin rutiineihin, joka vuoron aikana pyyhitään pölyt, mikä onkin todella tarpeen, sillä kuivan kauden aikana hiekka- ja savipölyä kulkeutuu kaikkialle. Lattia mopataan aina kun siihen roiskuu verta tai muita eritteitä, tosin välineenä on kovin elämää nähnyt lankamoppi jota huljutellaan sangossa melkoisen likaisen näköisessä vedessä. Muutoinkin aseptisessa työotteessa olisi kehittämisen varaa, sillä samoilla räteillä ja pesuvesillä saatetaan pyyhkiä ensin pölyt synnytyshuoneesta ja käytävältä – ja siirtyä sitten leikkaussaliin. 

Synnyttämään tulevat äidit ohjataan ensiksi vastaanottohuoneeseen – siellä heidät tutkitaan ja haastatellaan ja ohjataan tarpeensa mukaisesti joko synnytyssaliin, osastolle tai vielä kotiin odottelemaan. Jotkut käyvät vielä ultrassa ennen ratkaisun tekemistä. KCMC on keskussairaala, jonne tulevat paitsi ”oman alueen äidit”, myös äidit, jotka lähetetään sinne muilta klinikoilta erilaisten komplikaatioiden vuoksi. 

Osastolla on varsinaisen synnytyshuoneen ohella myös leikkaussali sektioita varten. Lisäksi löytyy erilaisia tiloja tarvikkeiden huoltoa ja säilytystä varten. Synnytyssalissa on viisi sänkyä synnyttäjille, kaikki omien seiniensä takana, mutta havainnoitavissa yhteisestä tilasta käsin. Äidit tulevat (kenkiä lukuun ottamatta) omissa vaatteissaan ja asettuvat laverille. Useimmat ovat pukeutuneet kangoihin – neliskanttisiin kankaisiin, joista saa kätevästi kietaistua itselleen erilaisia asukokonaisuuksia. Näitä kankaita on jokaisella myös mukanaan, sillä syntynyt lapsi kääritään äidin mukanaan tuomaan kangaan. (Tämä on muuten todella kätevää lasten tunnistamisen kannalta - on helppoa muistaa, mistä sängystä lähti minkäkin värinen nyytti vauvalaan.)

Avautumisvaihe on monelle todella tukala, sillä täällä ei ole käytössä muuta kivunlievitystä kuin selän hieronta, jos hoitaja sattuu hieromaan. Aina ei hiero. Olenkin siis viettänyt tuntikausia äitien vuoteiden vieressä selkiä hieroen – sillä jos pystyn auttamaan edes jotakuta hiukkasen, on se mielestäni vaivan arvoista. Valitettavasti en kuitenkaan voi jakautua, ja olenkin päättänyt keskittyä yhteen äitiin kerrallaan, sillä poukkoilemalla vuoteelta toiselle en saisi minkäänlaista kokonaiskuvaa synnytyksen etenemisestä. Joitakin äitejä kävelytetään tai ohjataan tekemään kyykkyyn-ylös –liikkeitä avautumisen jouduttamiseksi. Avautumisvaiheen aikana ihan ”kalkkiviivoille saakka” tarjoillaan äidille teetä, osa tuo omat teet mukanaan, osa saa sitten juomat talon puolesta niitä tarvitessaan.

Kuten avautumisvaiheessa, ei ponnistusvaiheessakaan ole käytettävissä mitään kivunlievitystä. Ilman puudutusta tehdään niin välilihan leikkaukset kuin tikkauksetkin, ja äidit kestävät ne vain vähän vaikertaen. (Itselleni jo pelkkä katsominen tekee pahaa, ei toimituksen itsensä vuoksi, vaan juuri siksi, että tiedän, ettei puudutusta käytetä.) Onneksi tämä vaihe menee useimmilla nopeasti – tosin kaikki eivät ole yhtä onnekkaita. 

Syntyneet lapset viedään vauvahuoneeseen punnittavaksi ja mitattavaksi, lisäksi silmiin laitetaan tulehdusta ehkäisevää voidetta. Tämän jälkeen lapset kapaloidaan ja pannaan vuoteeseen odottamaan joko äidin viereen pääsyä tai osastolle siirtoa. Kaikki äidit menevät vähintään vuorokaudeksi osastoseurantaan, jossa heitä tarkkaillaan mahdollisten komplikaatioiden varalta. 


Vastasyntyneet


Sektioita osastolla tehdään päivittäin. Osa on ennalta suunniteltuja, toisiin mennään hyvinkin pikaisesti tilanteen niin vaatiessa. Voin mennä katsomaan sektiota aina kun haluan – tarkkailijalla ainut edellytys leikkaussaliin pääsemiseksi on kirurgisen hengityssuojaimen käyttö. Toki kirurgit ja muut leikkaukseen osallistuvat pukeutuvat steriileihin vaatteisiin ja käsineisiin. Minulle on myös tarjottu mahdollisuutta toimia leikkauksessa instrumenttihoitajana – toistaiseksi olen kieltäytynyt, sillä pitäisi varmaan ensin osata välineiden nimet… Ja olla vähän useamman leikkauksen seuraaminen takana. (Siinä vaiheessa kun tätä mahdollisuutta tarvottiin, olin nähnyt kaksi sektiota.) Mutta ehkä vähän myöhemmin.

Varusteita on melko mukavasti - tosin kertakäyttöruiskujen ja neulojen päiväykset ovat menneet vuosia sitten, mutta vielä tuntuvat toimivan. Pakkaukset ovat kuitenkin ehjiä - lieneekö joku ökyrikas länsimaa tehnyt hyvän työn ja poistanut "päiväystuotteet" jonnekin, missä niitä vielä arvostetaan ja käytetään.  Steriilit kankaiset leikkaustakit ja muut välineet pakataan pesun jälkeen osastolla valmiiksi seteiksi ja steriloidaan jossakin päin sairaalaa, josta ne sitten palautuvat osaston käyttöön.


Leikkurssa


Olen tässä yrittänyt kuvata synnytysosaston toimintaa mahdollisimman neutraalisti, sillä se, mitä olen oikeasti kokenut, on kovin tunteisiin käyvää, ja halusin antaa ensiksi ihan ”asiallisen” kuvan siitä, millaista täällä on. Seuraavissa synnytysosastosta kertovassa pätkässä kuvaan enemmän kokemaani, tunteitani ja omaa kasvuprosessiani sekä erinäisten potilastapausten että ihan vain oman pohdintani tuloksena. Sitä ennen minun on kuitenkin hieman koottava ajatuksiani, joten saattaa kulua vielä tuokio ennen sen tekstin valmistumista. Olen yrittänyt kirjoittaa kerran viikossa – tosin asiaa on silloin aina kerääntynyt useamman tekstin verran, mutta arkisin aika vain rientää niin kovin nopeasti. Eikä kaikkea toisaalta kykene ihan heti sanoiksi purkamaankaan, on pakko antaa ajatuksille aikaa selventyä.

1 kommentti:

  1. Kiitos synnärikertomuksestasi! On kiva seurata kokemuksiasi lukien. Siellä tehdään muuten harvinaisen paljon sektioita (ja turhaankin), sanovat maassa työskennelleet suomalaiset gynekologit.

    VastaaPoista